Stephen King auto-onnettomuudessa 1999

Elettiin kesäkuun 19. päivää vuonna 1999, pick-up auto lähti suistumaan kohti Kingiä ja osui häneen silmänräpäyksessä heittäen hänet konepellin ja tuulilasin kautta ojaan 14 jalan päähän. Paikkakunnalla asuva silminnäkijä Donald Baker sanoi myöhemmin olleensa hämmästynyt että hän oli ylipäätään elossa. Hän oli yhtä sotkua, hän makasi mutkalla, päässään valtava haava. Stephen oli toistuvasti kysynyt: "Mitä tapahtui, mitä tapahtui!?"

Heidän odotellessaan apua autoa ajanut amerikkalaismies Bryan Smith oli ollut välinpitämätön. Hän oli luullut törmänneensä hirveen, kunnes huomasi Stephenin veriset silmälasit autonsa etupenkillä.

King muistelee jälkeenpäin Bakerin myötätuntoa lämmöllä, kun hän istuu loukkaantuneen Stephenin vierellä katsellen häntä ja sanoo: "Eikö meillä kahdella juuri käynyt paskaisin mahdollinen tuuri".

Bryan Smith löydettiin kuolleen omasta asunnostaan 29.10.2000. Sisään menneen sheriffin mukaan Smith makasi sängyllä kuin nukkuen. Vammoista ei ollut tietoakaan, eikä kuolema näyttänyt olleen tuskainen. Läheltä löytyi tyhjiä kipulääkepulloja, joten kyseessä oli todennäköisesti itsemurha. Vaikkakin Stephen Kingillä oli asioita hampaankolossa Bryan Smithin vuoksi, hän ilmaisi kuitenkin osanottonsa kuullessaan hänen kuolemastaan: "43 -vuotiaan miehen kuolemaa ei voi nimittää muuksi kuin ennenaikaiseksi. Minä toivoisin kaikille parempaa. Meidän elämämme kohtasivat oudolla tavalla. Olen kiitollinen etten kuollut. Olen pahoillani että hän on poissa."

Onnettomuudessa Kingiltä meni useita luita murskaksi. Häneltä hajosi lonkka ja lantio, kylkiluita meni poikki, toinen keuhko meni kasaan ja lonkkaluu murtui. Hän on nyt takaisin jalkeillaan ja työn parissa, mutta tuskainen kuntoutus ja paraneminen veivät aikaa useita kuukauksia.

©piina.net :: Sivuston suunnittelu & toteutus:Marika Lintula